
Olen siis Jutta ja vastaan suurimmaksi osaksi tämän sivuston ylläpidosta. Otan mielelläni vastaan kritiikkiä sivujen ulkonäöstä, sisällöstä ja toimivuudesta. Olen syntynyt heinäkuussa 1988, eli ikä on 23 vuotta. Kirjoitin ylioppilaaksi Ounasvaaran lukiosta keväällä 2007. Seuraavana syksynä aloitin opiskelun Oulun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa, joten isona minusta pitäisi tulla lääkäri. Asun Oulussa yhdessä poikaystäväni Jounin sekä koirien kanssa. Santtu ja Justus ovat siis minun koiriani ja niiden kanssa tuleekin puuhailtua yhtä sun toista.
Näyttelyharrastuksen lisäksi kilpailin Santun ja muiden koirien kanssa aktiivisesti Junior Handler -kisoissa, mutta valitettavasti 2005 oli viimeinen kilpailuvuoteni. Menestystä tuli parina viimeisenä vuonna erittäin mukavasti, mutta suurta unelmaani osarivoittoa en koskaan saavuttanut :( Kaikki sijoitukset isoissa kilpailuissa joskus suurestakin kilpailijamäärästä lämmittävät kuitenkin mukavasti mieltä. Nykyisin yritän pitäytyä lajin parissa "valmentamalla" Jennyä sekä toimimalla tarvittaessa reissuhuoltajana. Olen päässyt myäs tuomaroimaan junior handlereita muutamassa match showssa.
Harrastimme Santun kanssa myös agilitya, jossa nousimme 3. luokkaan kesällä 2007. Olemme edustaneet Rovaniemen käyttökoiria PM-medijoukkueessa. Ouluun muuttoni kuitenkin lopetti tavoitteellisemman harrastamisen, eikä minulla ole enää kilpailulisenssiä. Justuksen kanssa tähtäimessä ovat tottelevaisuuskokeet, joten treeniaikani on nyt suuntautunut tuon nuoremman koheltajan kouluttamiseen.
Villakoiria lähempänä sydäntäni ovat spanielirodut, vaikka Santtu onkin rakkain koirani. Justus onkin nyt saapunut paikkaamaan pitkää sprinkkukaipuutani. Se nyt vaan on aika noloa ängetä mejä-harkkoihin villiksen kanssa (uskokaa, koettu on) vaikka Santtu jäljestääkin ihan kohtuullisesti. Olen sekä villakoira- että spanielikerhon jäsen. Tämän ohella olen Pohjois-Pohjanmaan Kennelpiirin nuorisojaoston jäsen. Näyttelyissä esitän mielelläni kaikenlaisia koiruuksia, vaikka aika lailla welssipainotteista tuo on ollut. Olen lisäksi ohjannut jh- ja näyttelyharjoituksia Rovaniemellä ja Oulussa. Minulla on myös kehätoimitsijan pätevyys.
Trimmaan aikatauluni puitteissa spanieleita ja villakoiria, sekä muitakin rotuja taitojeni mukaan. Jos tarvitset trimmausapua Oulun seudulla tai Rovaniemellä, ota yhteyttä. Puhelinnumeron ja s-postiosoitteen löydät tästä .
Tärkein ja aikaa vievin harrastukseni oli pitkään telinevoimistelu, jota treenasin kuudesti viikossa 3 tuntia kerrallaan. Voimistelukisat ovatkin näyttelyiden ohella toinen syy, jonka vuoksi olen matkustellut ympäri Suomea. Tätä lajia harrastin 7 vuotta ja sitä ennen olin myös rytmisessä voimistelussa. Myöhemmin siirryin vähitellen valmentajan rooliin. Toinen pitkäaikainen urheiluharrastukseni on ratsastus. Sitä olen harrastanut enemmän ja vähemmän säännöllisesti jo yli 10 vuotta. Tällä hetkellä ehdin tunnille harvakseltaan, vaikka tahtoisin kovasti ratsastella enemmän. Talvisin luen harrastuksiini myös lumilautailun. Ouluun muutettuani aloitin ITF Taekwon-Don, jota myös Jouni on harrastanut vuosia. Nykyään minulla on hallussani 1. danin musta vyö ja olen myös kilpaillut lajissa jonkin verran.