uutiset 2005
uutiset 2006
uutiset 2007
uutiset 2008
27.12. Match Show Rovaniemellä
Rovaniemen käyttökoirat ry järjesti mätsärin talvihallissaan. Australianterrieri Vikke (Yläkitkan Vihtori) oli pitkästä aikaa harjoittelemassa kehäkäyttäytymistä. Ensin Jutta ja Justus kuitenkin pyörähtivät Senoir Handler -kilpailussa. Kilpailijoita oli kolme ja Jutta selvisi heistä voittajaksi.


Vikke kilpaili aikuisten koirien sarjassa, sillä ikää oli jo 15 kuukautta. Parin kanssa esiintyminen sujui oikein mukavasti, eikä hallille saapuessa vallinneesta rauhattomuudesta ollut paljoakaan jäljellä. Vikke sai punaisen nauhan. Punaisen saaneiden kilpailussa Vikkeä saattoi jo hieman väsyttää, eikä isossa porukassa juokseminen sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. Sijoitusta ei siis tullut tällä kertaa.


18.12. Uusia terveystuloksia
Villakoirakasvattimme FI MVA Betty's Mail Merlin eli kotoisammin Nuca kävi syksyllä terveystarkastuksissa. Viimeisetkin tulokset ovat nyt tulleet ja ovat varsin ilosta luettavaa: polvilumpioiden luksaatio 0/0, lonkkanivelet A/A ja silmäpeilauksessa ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia! Parhaat mahdolliset tulokset siis.
Nuca on toinen tutkittu pentueen neljästä koirasta. Sisar (Betty's Mail Melody) eli "Mellu" sai vastaavat tutkimustulokset puolitoista vuotta sitten. Mervi on tähän mennessä ollut hyvin tyytyväinen ensimmäiseen ja toistaiseksi ainoaan villakoirapentueeseensa.
12-13.12. Helsinki KV: Voittaja -09 ja Pohjoismaiden Voittaja -09
Matkustimme perinteiseen Messukeskuksen näyttelyyn tänä vuonna autolla Oulusta. Seurueeseen kuuluivat Jutta, Jouni, Mervi sekä koirista Santtu ja Justus. Perjantai-ilta kului matkustamiseen ja Helsingissä olimme hieman puolen yön jälkeen. Majoitumme Justuksen Rudi-veljen perheen luona, Mallalle ja Gerdille vielä iso kiitos kodikkaasta yöpaikasta!
Lauantaiaamuna tositoimet alkoivat ensin villakoirakehällä. Keskarit arvosteli unkarilainen Tamas Jakkel, jonka kehässä Santtu olikin käynyt nuorten luokassa. Tuolloin oli tullut eh kapeuden ja tuomarin mielestä huonon trimmauksen vuoksi. Veteraaniluokassa oli Santun lisäksi tänä vuonna kaikkien rotujen Vuoden Veteraani -kilpailussa neljänneksi sijoittunut, erittäin voitokas uros. Näistä lähtökohdista jännittikin melkoisesti lähteä kehään.
Santtu oli kuitenkin tuomarin mieleen, erityisesti kunnollinen eturinta ja lihaksikas runko saivat sanallista kiitosta. Veteraaniurosten toisessa kohtaamisessa Santtu vei voiton ja tulos oli siis eri/1! Parhaan uroksen valintaan osallistui 14 koiraa, eikä meille tällä kertaa sijoitusta tullut. Pitkän aikaan kuvittelimme, että vielä olisi ollut edessä Rop-veteraanin valinta. Luettelossa narttujen viimeinen luokka oli kuitenkin valiot, jossa oli hämäävästi vain 2 osallistujaa. Pääsimme siis iloitsemaan ROP-veteraanin arvosta! Arvostelu täältä.


Toisessa kerroksessa alkoi pian walesinspringerspanieleiden arvostelu. Koiria oli ilmoitettu 41 ja tuomarina toimi suomalainen Rune Fagerstöm. Justuksen ja Rudin lisäksi nuorten luokassa oli kolmaskin uros. Kaikki saivat laatuarvostelussa erinomaisen. Kilpailuluokassa Justus voitti veljensä nyt ensimmäistä kertaa poikien ollessa ensimmäinen ja toinen luokassaan. PU-kisassa oli peräti 16 urosta, eikä sijoituksia meidän nuorukaisille herunut. Luokkavoitto tällaisessa näyttelyssä oli kuitenkin todella hieno juttu. Arvostelu oli myös hyvä.


Illalla Santtu pyörähti myös BIS-veteraani -kehässä, mutta odotusten mukaisesti ei tullut valituksi jatkoon parin sadan veteraanin joukosta.
Sunnuntaina omat koiramme eivät olleet kehissä, mutta Jutta pääsi toimimaan handlerina Rudille sekä sen ja Justuksen emälle Siirille (Twitters Big-Dream). Tässä näyttelyssä welshit arvosteli portugalilainen Luis Pinto Teixeira. Rudin pää ei ollut tuomarin mieleen, joten laatuarvio oli erittäin hyvä, mutta luokkavoitto irtosi kuitenkin. Siirin pää sen sijaan sai tuomarin todella ihastumaan. 8-vuotias Siiri kilpaili valioluokassa saaden erinomaisen. Luokassa taisi olla kymmenkunta osallistujaa ja ensimmäinen iloinen ylätys olikin Siirin luokkavoitto tuomarin pitkien pohdintojen jälkeen.
Paras narttu -kilpailu oli vieläkin suurempi, mutta tuomari valitsi Siirin heti jatkoon. Hyvin monen juoksutuksen ja pitkän seisomisen päätteeksi Siiri palkittiin parhaana narttuna! Se sai siis cacibin ja Pohjoismaiden Voittaja -09 -tittelin. PMV-05 olikin jo ennestään hallussa. Veteraani-ikäinen mamma oli Rop-kilpailussa jo kovin väsynyt, joten tuomari lähetti ryhmäkilpailuun urosten voittajan. Tämä ei kuitenkaan yhtään harmittanut meidän seuruettamme. Onnittelut vielä Theqvisteille, joiden koirista Mimmi-enkku pääsi myöhemmin illalla BIS-veteraanin valintaan.

VSP Twitters Big-Dream ja ROP Cheddarhill Alfie Asker
Jouduimme lähtemään heti welshikeän jälkeen pitkälle matkallemme kohti Pohjoista, ja Oulusta Mervi jatkoi vielä junalla Rovaniemelle. Tuplanäyttely oli perinteistä Voittaja-näyttelyä ruuhkaisempi ja kiireen tuntu oli suurempi. Näyttelypaikan kiertelylle ja ohjelman seuraamiselle jäi valitettavan vähän aikaa. Tuloksiin olimme kuitenkin hyvin tyytyväisiä. Harmi vain, että näyttely tullaan jatkossakin pitämään vuosittain kaksoisnäyttelynä.
29.11. Turku KV
Jenny, Jutta ja Justus lähtivät junalla kohti Turkua lauantai-iltana, tällä kertaa kaikki Rovaniemeltä. Istumapaikoilla nukkuminen ei taaskaan ollut kaikkein mukavinta ja junaa piti vieläpä vaihtaa Tampereella ennen kuutta. Turussa rautatieasemalta pääsi kätevästi bussilla messu- ja kongressikeskukseen, joten olimme näyttelypaikalla ensimmäisten joukossa. Justus esiintyi nuorten luokassa ruotsalaisen Hans Rosenbergin arvostelussa. Laatuarvosanaksi tuli ilahduttavasti erinomainen. Luokassa sijoitus oli toinen velipoika Rudin kiilattua edelle. PU-kilpailussa oli 7 urosta ja veljekset pärjäsivät siinäkin hyvin. Rudi oli 3. saaden sertin ja vara-cacibin, Justus tuli heti perässä neljäntenä. Päivän tulos siis NUO eri/2 PU4 vara-sert. Arvostelu löytyy jälleen täältä. Pojat esiintyivät myös Twitters-kasvattajaluokassa, joka oli toinen ja palkittiin KP:lla. Alla hieman hämärä kuva Justuksesta kilpailuluokassa.

Lähes samaan aikaan toisella puolella hallia Jenny kilpaili JH sm-osakilpailussa englanninspringeri Mimmin kanssa. Kilpailun tuomariksi oli kutsuttu belgialainen ammattihandleri Jean-Francois Vanaken. Vanhempaan ikäryhmään oli ilmoittautunut 34 kilpailijaa. Jenny pärjäsi hienosti sijoittuen viidenneksi. Tuomari kehui Jennyä todella taitavaksi. Hyvästä esittämisestä tuli maininta myös Mimmin arvosteluun rotukehässä. Mimmi oli ROP-veteraani ja pysyi viimeiseen asti mukana suuressa PN-kilpailussa. Päivä huipentui isossa kehässä Mimmin sijoittuessa sunnuntain arviolta noin 60 ROP-veteraanin joukosta BIS-VET 4:ksi! Juna lähti vasta kahdeksalta illalla, joten oli mukava vaihteeksi katsoa finaalikehät loppuun asti.

22.11. Jyväskylä KV
Syksyinen sunnuntai alkoi aikaisin aamulla automatkalla Oulusta Jyväskylään. Santtu osallistui näyttelyyn Jutan esittämänä. Keskareita oli ilmoitettu peräti 36, mutta Santtu oli ainoa veteraani. Rotunsa parhaan veteraanin titteli tuli siis "helposti" vaaleanpunaisen nauhan turvin. Kymmenisen koiran paras uros -kilpailussa ei sijoitusta tullut, mihin saattoi vaikuttaa jälleen tahmeahko liikkuminen. Tuomarina toimi Hans Lehtinen. Lyhyen arvostelun voit lukea täältä.

Jenny kilpaili Junior Handler SM-osakilpailussa. Justus oli nyt ensimmäistä kertaa kelpuutettu kisakoiraksi virallisessa näyttelyssä. Kilpailun tuomaroi portugalilainen Joao Vasco Pocas ja vanhempien ikäsarjaan ilmoittautunut 40 osallistujaa. Jennyn suoritus meni pääpiirteittäin hyvin lukuun ottamatta törmäämistä kehän keskellä toikkaroineeseen ohikulkijaan. Tuomari tuntui kuitenkin vakaasti harkinneen jatkoon pääsyä, mutta Justuksen keskittyminen petti tärkeällä hetkellä. Kisasta jäi kuitenkin ihan hyvä mieli.

Emme jääneet isoon kehään, sillä Jennyn oli ehdittävä Oulusta lähtevään junaan.
31.10-1.11 Latvia, kaksi KV-näyttelyä Riikassa
Jenny kävi Latviassa reilun viikonlopun mittaisella näyttely- ja lomareissulla. Handlattavana olivat molempina päivinä Candyn emä Mimmi (Dreemteem's Evita Peron) sekä Justuksen veli Rudi (Twitters Bowl of Beauty). Lauantain näyttely oli samalla kvalifikointinäyttely Cruftsiin. Molemmat springerirodut arvosteli Greg Eva Etelä-Afrikasta. Rudi sai EH:n, jolla ei paikallisissa säännöissä pääse kilpailuluokkaan. Mimmi kuitenkin korjasi koko potin: Juuri 9 vuotta täyttäneenä se nousi valioluokasta parhaaksi nartuksi saaden sertin ja cacibin, valmistuen näin Latvian ja Kansainväliseksi muotovalioksi! Lisäksi se oli myös ROP ja myöhemmin iltapäivällä RYP-3! Tulos merkitsee osallistumisoikeutta tulevan vuoden Crutsin näyttelyyn, joskin sama oikeus tulee Mimmille nyt myös C.I.B. -tittelin myötä.
Sunnuntaina sprinkut arvosteli saksalainen Hans Grättner. Rudi oli tällä kertaa ulkonäöllisesti tuomarin mieleen, mutta sai ujostelun takia jälleen EH:n. Mimmin tulokseksi sunnuntailta tuli PN3-sijoitus, mikä edellispäivän menestyksen jälkeen ei todellakaan harmittanut. Jäihän näin enemmän shoppailuaikaa. Toisenlaista matkakertomusta reissulta voi än sivuiltaan. Alla vielä kuvat Jennystä Mimmin sekä Rudin kanssa kehässä.


24.10. Seinäjoki KV
Sein�joen kansainv�liseen n�yttelyyn l�hdettiin ajamaan aamuvarhaisella Oulusta. Seurueeseen kuuluivat Jenny, Jutta, Justus ja Candy sek� kyytil�isen� Saana Pirinen. Matka sujui mukavasti keli ollessa hyv�. N�yttelypaikalla olimme ennen yhdeks��. Justus oli ensimm�isen� vuorossa kymmenen aikoihin. Walesit arvosteli ruotsalainen Helene Bj�rkman. Jutsus kilpaili nuorten luokassa, jossa oli 2 urosta. Poika esiintyi mukavasti vaikka olikin melko v�synyt istuttuaan koko automatkan hereill�. Arvostelu oli mukavaa luettavaa ja tulos NUO eh/1.

Jutta esitti my�s Justuksen velipuolen Lukaksen (Twitters Big Cadet Blue) avoimessa luokassa, jossa oli 6 koiraa. Lukas oli hieman hermostunut isossa ja ruuhkaisessa n�yttelyss�, mutta esiintyi kohtalaisesti pienest� steppailusta huolimatta. Tuloksena oli t�ll� kertaa AVO eh/4.
JuniorHandler SM-osakilpailun tuomarina toimi ruotsalainen Ingela Kyrklund. 14-17 -vuotiaiden ik�ryhm�n 43 osallistujaa p��siv�t aloittamaan iltap�iv�ll� yhden aikoihin. Jenny kilpaili Candyn kanssa ja heid�n suorituksensa sujui eritt�in hyvin. Jatkopaikkaa 10 parhaan joukkoon ei kuitenkaan tullut. Saanan junnukoirana toimineella novascotiannoutajalla oli rotukeh� kisan kanssa pahasti p��llekk�in ja Saanan kisa menikin juoksemiseksi. Menestyst� ei siis Saanallekaan. Jaska-tolleri kyll�kin oli ROP. J�imme viel� odottamaan ryhm�kehi�, joten kotiin p�in p��simme l�htem��n viiden aikoihin. Raskas reissu p��ttyi vasta hieman ennen kymment� Ouluun, mist� Jenny ja Candy palasivat sunnuntai-aamuna junalla Rovaniemelle. Laihasta menestyksest� huolimatta n�yttelyss� oli j�lleen mukava k�yd� parin kuukauden tauon j�lkeen. Seuraavaksi suuntaammekin Jyv�skyl��n.
7.10. Nuca k�vi trimmiss�
FI mva Betty's Mail Merlin eli tutummin Nuca trimmattiin valioitumisen j�lkeen sporttisempaan malliin. Nyt Nuca k�vi Jutan luona edelleen lyhent�m�ss� turkkiaan. Kerrankin saatiin jonkinmoinen kuva, jolla esitell� Nucan uusi look.

3.10. N�yttelytrimmauskurssi
Jutta on viimeisen vuoden ajan trimmannut itse Santun ja Nucan n�yttelyihin. Vaikka j�lki on jo ihan kohtalaista, aina tuntuu jokin kohta olevan hieman pieless�. Lis�oppia l�hdettiinkin nyt hakemaan Villakoirakerhon Oulun paikallisosaston j�rjest�m�lt� pro-trimmikurssilta. Kurssi oli tarkoitettu jo itsen�isesti trimmaamaan uskaltaville. Kouluttajana toimi Tuija K�rki Kuopiosta (kennel Equerry's). Tehokkaan kolmituntisen aikana Jutta saikin apua ongelmakohtiin, joita harjoittelemalla Santunkin n�yttelytrimmi n�ytt�� toivottavasti tulevaisuudessa paljon paremmalta. Alla kuva t�m�n p�iv�n k�denj�ljest�.

23.9. Match Show Rovaniemell�
Rovaniemen k�ytt�koirilla oli j�lleen m�ts�ri. Jenny sijoittui Candyn kanssa Junior handlerien 14-17 -vuotiaiden ryhm�ss� nelj�nneksi. Candy osallistui my�s isojen aikuisten koirien luokkaan saaden sinisen nauhan. Jatkokilpailussa ei tullut menestyst�.

19-20.9. Honey y�kyl�ss�
Honey-tytt�nen k�vi kyl�ilem�ss� pari p�iv�� ja Candy p��si vaihtokauppana maalle lomalle. (Candy tosin oli hieman eri mielt� j�rjestelyn k�yt�nn�llisyydest�.)
Vierailun aikana Honey onnistui tytt�jen tapaan pomottamaan Totoa, mit� tuskin koskaan tapahtuu urospentujen toimesta. My�s tassut trimmattiin ja hankittiin sivistyst� kaupungilla. Mervi-�iti on ainakin kovin ihastunut pennun reippaaseen ja avoimeen luonteeseen. Alla muutama viikonloppuna otettu kuva.



22-23.8. Baltian Voittaja 2009, Tallinna, Viro
Jutta ja Justus k�viv�t SuKoKa ry:n Lapin osaston bussikyydill� Tallinnassa Baltian Voittaja -n�yttelyss�. Matka oli pitk� ja melko raskaskin, oltiinhan reissussa varhaisesta perjantaiaamusta maanantai-iltaan. Tulokset olivat kuitenkin loistavat ja kotiin tuomisina seuraavat saavutukset: JUN eri/1, Baltian juniorivoittaja 2009, ROP-juniori, juniori-serti ja PU 3.

Walesit arvosteli portugalilainen Luis Catalan. Junnu-uroksia oli yhteens� kaksi ja molemmat saivat erin. Tuomari valitsi Justuksen ykk�seksi ja jo t�ss� vaiheessa oli matkan tavoite saavutettu; BaltJW-titteli. Kolme paikalla ollutta junnunarttua kisasivat seuraavaksi kesken��n, ja pian Justus kilpailikin ROP-juniorin arvosta narttujen voittajaa vastaan. Tuomari seisotti todella kauan ja lis�ksi juoksutti monta monituista kierrosta. Kohtalaisen hyvin Justus malttoikin juosta ihanan tytt�sen edell� ja vilkuili taakse vain aluksi. Lopulta Justus valittiin ROP-junioriksi!
Viron n�yttelys��nt�jen mukaisesti jouduttiinkin sitten odottelemaan, ett� kaikki muut urokset oli arvosteltu ja serti ja cacib jaettu, ennen kuin junnut (ja veteraanit) palasivat keh��n parhaan uroksen valintaan. T�m�kin kisa meni mainiosti ja Justus sijoitus oli per�ti kolmas. Jutta p��si viel� esitt�m��n VSP-junioria PN-keh�ss�. Ronja-tytt�nen sijoittuikin mukavasti nelj�nneksi.

Iltap�iv�ll� oli vuorossa viel� BIS-juniorin valinta. Suomen mittakaavassa varsin pieni tittelin�yttely 2600 osallistujalla oli kuitenkin rotukirjonsa puolesta melko iso. ROP-junioreita oli per�ti 120 rodusta. Pikkuisessa kokoomakeh�ss� olikin melkoinen sekamelska kun koiria yritettiin j�rjest�� sis��ntuloa varten suomalaisittain mietittyn� jotenkin ep�loogiseen jonomuodostelmaan. Mekin Justuksen kanssa kuuluimme cockerspanielin ja englanninspringerin v�liin. Oli ehk� hieman ajattelematonta antaa Justuksen leikki� takana olleen enkkutyt�n kanssa, sill� rakkaushan siit� leimahti!

Isoa keh�� odoteltiinkin sitten kieli poskella ja keskittyminen tipotiess��n. Jokainen koira kuulutettiin ryhm�keh��n yksitellen ilmoittaen koiran rotu ja kilpailunumero. T�h�n meni toki hirmuisesti aikaa, muttei ainakaan haitannut olla pienemm�n cockerin per�ss� kun sai ihan itsekseen juosta keh��n ja oman hetkens� valokeilassa. P�iv�n parhaan juniorin valitsi norjalainen Rodi H�benthal. Todellinen yll�tys oli kun Justus poimittiin noin valtavasta joukosta jatkoon, noin 20 karsitun joukkoon! Sijoille asti ei ylletty, mutta huomio tuntui joka tapauksessa aivan voitolta.

8.8. Liminka ryhm�n�yttely FCI osa5, osa6 & 9
Limingan ryhm�n�yttelyss� k�ytiin puudelipoikien kanssa ja saatiin se, mit� oltiin hakemassa. �idin kasvatti Betty's Mail Merlin "Nuca" oli VSP saaden sertin. Nuca on nyt uusi Suomen muotovalio! Onnea Nucan omistajalle Tiinalle! Otimme oikein kaksoisvoiton uroksissa Santun ollessa PU 2 ja ROP-veteraani. Villikset arvosteli Markku Kipin�.

Keskareiden ROP Wibke von Anke's Aristodogs ja VSP Betty's Mail Merlin

Santtu ROP-veteraani
18 ja 19.7. KV-n�yttelyt Oulussa
Oma tietokone on edelleen rikki, joten t�ss�p� viikonlopun tapahtumat lyhyesti:
Lauantaina Jenny osallistui JH:n SM-osakilpailuun englanninspringerspanieli Julian kanssa. Tuomarina toimi Petra Palukka ja ik�sarjassa oli 30 kilpailijaa. T�ll� kertaa ei tullut kummempaa menestysta.
Sunnuntaina keh�ss� esiintyiv�t Santtu ja tytt�renpoikansa Nuca (Betty's Mail Merlin), sek� Justus. Sek� villiksill� ett� welsheill� oli tuomarina belgialainen Liliane De Ridder-Onghena. Keskareissa pojilla menikin loistavasti. Yhdentoista uroksen joukossa tulokset olivat seuraavat:
Nuca AVO eri/2 PU2, v-serti, v-cacib
Santtu VET eri/2 PU4

Justus esiintyi vaihteeksi nuortenluokassa, josta tulokseksi eh/1. Laatumainintaan olemme tyytyv�isi�, sill� kahdeksasta uroksesta eri:n sai vain kolme.

Jenny junnuili sunnuntaina Nucan kanssa Anna Kleemolan tuomaroimassa kilpailussa. Ik�ryhm�ss� oli 23 osallistujaa, eik� Jennylle irronnut sijoitusta t�ll� kerralla.

12.7. Honey tuli taloon

Walesinspringerspanielin narttupentu Twitters Moll For Betty's Mail saapui Rovaniemelle reissattuaan muutaman p�iv�n perheen mukana ymp�ri Suomen. Reippaan tytt�sen nimest� k�ytiin pitk� keskustelu. Nimi muovautui lopulta Lyylin ja Lolan kautta Honeyksi hunajaisen v�risen turkin vuoksi. (��nnet��n siis "Hani")
N�in aluksi pennun tiedot l�ytyv�t KoiraNetist�. Honeylle ollaan etsim�ss� sijoituskotia Rovaniemen seudulta. Kuvia uudesta tulokkaasta ja menneist� n�yttelyist� lis�t��n kunhan oma tietokone saadaan kuntoon.
11-12.7. Kemi KR
Lauantaina Kemin kaikkien rotujen n�yttelyss� Santtu avasi vetsku-uransa upeasti. Tuomarina toimi Lars Adeheimer Ruotsista. Santtu oli ROP-veteraani sek� my�s rotunsa paras. J�imme siis odottamaan ryhm�kilpailuja aurinkoiseen Kemiin. Odotus palkittiinkin p�iv�n parhaan veteraanin valinnassa, jonka suoritti aamuinen tuomarimme. Santtu sijoittui hienosti BIS-Vet 2:ksi! Ysiryhm�ss� sen sijaan ei palkintoja tullut.


Sunnuntaina oli Justuksen vuoro astua keh��n. Tuomarinmuutoksen my�t� walesinspringerit arvosteli Ritva Raita. Justus sai hieman moitteita hoikkuudestaan, mutta laatuarvosteluksi tuli kuitenkin erinomainen. Kokonaistulos oli lopulta JUN eri/2 PU4.

Jenny osallistui Junior Handler -kisaan kokeeksi Santulla muutaman vuoden tauon j�lkeen. Vanhempien sarjassa oli 9 kilpailijaa ja tuomarina Pirjo Aaltonen. Kisa meni ihan mukavasti vaikka Santulla oli hieman puhti poissa edellisp�iv�n juoksentelujen j�lkeen. Kaksikko palkittiin nelj�nnell� sijalla.

5.7. Kokkola KV
Vietimme mukavan iltap�iv�n Kokkolan kansainv�lisess� kaikkien rotujen n�yttelyss�. Justus oli t�ll� kertaa norjalaisen Svein Helgesenin arvostelussa. Tuomari vaikuttinikin pit�v�n Justuksesta, sill� pitk�st� aikaa saimme vaaleanpunaisen nauhan! Junnu-uroksia oli paikalla kolme ja Justus sijoittui toiseksi. ERI� ei ihan helpolla sin� p�iv�n� jaettukaan, joten paras uros -keh�ss� esiintyi vain kolme koiraa. Justus j�i kolmanneksi edell��n jo aiemmin sen voittanut juniori sek� valioluokan uros. Palkinnoksi tuli siis varaserti, jolla emme kyll�k�n mit��n tee. Oli kuitenkin mukavaa saada edes jokin ruusuke ensimm�ist� kertaa pentuluokkien j�lkeen! Arvostelut��ll�.


Jenny kilpaili Kokkolassa junior handler SM-osakilpailussa, jonka arvosteli Veli-pekka Kumpum�ki. Ik�ryhm�ss� oli 19 kilpailijaa ja Jennyn kilpakumppanina oli englanninspringeri Kasper. T�ll� kertaa ei kummempaa menestyst� tullut.

29.6. Ep�viralliset agilitykisat Rovaniemell�
Jutta ja Santtu k�viv�t ottamassa tuntumaa agilityesteisiin l�hes vuoden tauon j�lkeen. Tulosta ei tullut, vaan kohtaloksi koitui v��r� rata Santun rynn�tty� putkesta omin luvin A-esteelle. Yksi tassu ehti osua esteen pintaan, joten suoritus hyl�ttiin. Radan alkuosasta oli tosin jo rasitteena kieltovirhe. Mukavaa oli kyll� sek� koiralla ett� ohjaajalla. :)
22.6. Santun syntym�p�iv�
Santtu t�ytti 8 vuotta ja tulee t�st� l�htien esiintym��n n�yttelyiss� veteraaniluokassa. Ensimm�inen koitos onkin Kemin kaikkien rotujen n�yttely hein�kuun alussa.

20-21.6. Rovaniemen KV juhannusn�yttely
Juhannus meni perheell�mme totutun koiramaisesti osallistuen juhannusn�yttelyyn sek� kilpaillen, ett� talkoillen. Lauantaina keh�ss� oli Justus sek� australianterrieri Vikke. Vikke oli ensimm�isen� keh�ss� Jennyn esitt�m�n�. Johan Juslinin arvostelussa kymmenkuinen Vikke oli liian pieni ja lyhytkarvainen. Laatumaininta j�i hyv��n. Justus oli Hans Lehtisen arvostelemana junnu-uroksissa. Luokan molemmat koirat saivat laatumaininnan eritt�in hyv� ja Justuksen kokonaistulos oli eh2. Erinomaisia ei welsheille jaettukaan kuin kaksi kappaletta. Justuksen arvosteluun p��set t�st�.
Jenny kilpaili Junior Handler -kisassa englanninspringerspanieli Proppenilla. Tuomarina toimi Tiina Taulos ja 14-17 -vuotiaissa oli kymmenen kilpailijaa. Proppen esiintyi iloisesti ja kilpailu sujui muutoinkin hyvin. Lopulta Jenny sijoittui tiukassa kilpailussa toiseksi! Alla kuvat lauantailta.



Sunnuntaina Jutta ja Mervi olivat keh�sihteerein� ja Jenny ainoa kilpailija. Vuorossa oli JH sm-osakilpailu sek� Lapin kennelpiirin mestaruuskilpailu. Kummankin kilpailun arvosteli belgialainen Jos de Cuyper. Jenny kilpailukoirana oli Pyry-tipsu. Pm-kisasta ei t�n� vuonna irronnut sijoitusta 12 kisaajan joukosta. Osari olikin sitten oma kilpailunsa ja vanhempien ik�sarjan voitosta kamppaili 16 handleria. Jenny p��si hieman erilaisessa kilpailussa aluksi seitsem�n parhaan joukkoon ja my�hemmin sijoittui nelj�nneksi. Alla kuva.

16.6. Match Show Rovaniemell�
Rovaniemen k�ytt�koirat j�rjesti j�lleen m�ts�rin. Jenny osallistui junior handleriin Justuksen kanssa ja sijoittui vanhempien sarjassa toiseksi. Kilpailijoita oli kymmenkunta. Jutta ja Justus kilpailivat senior handlerissa ja voittivat kahden osallistuja joukosta.



25.5. Pello ryhmis 3 & 9
Pellon upouudessa Rohkihallissa j�rjestettiin ryhm�n�yttely terriereille ja seurakoirille. Meilt� n�yttelyyn l�htiv�t Jenny ja Jutta sek� koirat Santtu, Pyry ja Vikke. Vikke oli nyt juuri 9 kk t�ytt�neen� ensimm�ist� kertaa n�yttelyss�. Australianterriesrit alkoivat heti yhdeks�lt� ja Viken kanssa keh�ss� oli paikalla yksi toinen junioriuros. Vikke sai erinomaisen ja voitti luokkansa, mutta PU-sijat meniv�t vanhemmille koirille. Tuomarina oli Lillian Lleton Tanskasta.
Pian oli pyryn vuoro esiinty� keh�ss�. Tiibetinspanielit arvosteli ruotsalainen Kurt Nilsson ja pyryn tulos oli VAL eri/2, PU 4. Jouduimme Hieman odottelemaan ennen kuin oli Santun vuoro, nyt ensimm�ist� kertaa parin vuoden n�yttelytauon j�lkeen. Villikset arvosteli Cindy Pettersson Ruotsista. Santun tulos oli VAL eri/1, PU 2. Ihan mukava keh��n paluu siis.
Parin tunnin p��st� koitti sitten p�iv�n viimeinen osuus, Jennyn ja Pyryn JH-kilpailu. 14-17 -vuotiaiden sarjassa oli 7 kilpailijaa ja tuomarin toimi Juha Putkonen. Kaikki kilpailijat p��siv�t vaihtamaan koiria ja Jenny sai esitett�v�kseen iloisen coton de tul�arin. Kisa sujui kaikkiaan mallikkaasti ja Jenny valittiin ik�sarjan parhaaksi! J�lleen piti j��d� odottelemaan p�iv�n parhaan valintaa isossa keh�ss�. PP-kisassa vastassa oli Simosen Janina walesinspringerin kanssa. Hieman yll�tt�en kisassa ei en�� vaihdettu koiria, vaan tehtiin yksitt�isliikkeen� T ja juostiin pari kierrosta yhdess� ymp�ri. T�m� oli tyt�ille pienoinen pettymys, sill� tuntien odotuksen j�lkeen kisa oli kovin lyhyt. Janina vei t�ll� kertaa voiton, joten Jennyn tulos JH 1/2.

10.5. �itienp�iv�n Match Show Rovaniemell�
SuKoKa ry:n Lapin alaosasto (Suomen Koirankasvattajat) j�rjesti nyt toistamiseen �itienp�iv�m�ts�rin Rovaniemen Ounaspaviljongilla. Tuomareina toimivat torniolaiset Raili ja Erkki Rantavuoti, kennel Love-Dane`s. Sukokan tyylill� m�ts�riss� kilpaillaan roturyhmitt�in ja kaikki alle vuoden ik�iset pennut yhdess�. Kustakin ryhm�st� sijoitetaan nelj� parasta. Jenny osallistui junnuihin Candyn kanssa, muttei sijoittunut 4 joukkoon. Santtu toimi junnukoirana Jennyn kaverille Katriinalle, mutta hek��n eiv�t sijoittuneet. Toto p��si nelj�nnelle sijalle toimien Kauppilan Emman kisakumppanina.
Menestyst� tuli kuitenkin pian, sill� nyt l�hes 9kk:n ik�inen australianterrieri Vikke otti pennuissa punaisen nauhan. Se p��si kierros kierrokselta jatkoon ja palkittiin lopulta BIS-pentuna l�hes 30 osallistujan joukosta!
My�s Justuksella meni loistavasti, sill� kasiryhm�st� tuli voitto. BIS-keh�ss� Justus ei kuitenkaan sijoittunut.


3.5. Oulainen ryhmis osa5/osa6 & 8
Justus py�r�hti keh�ss� kes�kauden ensimm�isess� ulkon�yttelyss� Oulaisissa. S�� suosi ja urheilukent�ll� oli loistavasti tilaa. Welssil�iset arvosteli Leil� K�rk�s. Justukselle junioriluokasta tulos eh/1, mihin olemme kyll� tyytyv�isi�. P�iv�n kruunasi Justuksen velipuolen Lukaksen (Twitters Big Cadet Blue) PU2-sijoitus ja toinen serti. Onnittelut viel� Lukaksen perheelle!


2.4. Tottelevaisuuskoulutus Rovaniemell�
Jutta ja Justus osallistuivat tottelevaisuuskoulutusviikonloppuun Rovaniemell�. RKK:n j�rjest�m�ss� tilaisuudessa vierailevana kouluttajana toimi tokotuomari Marja-Leena Hituri. Koulutukseen kuului luento sek� puolisen tuntia koirakkokohtaista opetusta. Lis�ksi p��si seuraamaan muiden, eritasoisten koirakkojen ty�skentely�. Justuksen kanssa on t�h�n menness� tokoiltu ihan kotosalla ja h�iri�itt�. Miss��n koulutusryhm�ss� emme ole k�yneet. T�m�n kyll� huomasi yksityiopetuksemme alussa, sill� Justuksen ajatus oli ihan muualla, eik� ty�n alla olleesta seuraamisesta tullut oikein mit��n. V�hitellen harjoitukset alkoivat sujua ja saimme hyvi� neuvoja ja kannustusta toko-uramme jatkoa ajatellen. L�hes suoraan koulutuksesta pitikin hyp�t� junaan kohti Oulua. Alla on kuva Justuksen junamatkan kulusta.

25.4. Vaasa KV
K�vimme lauantaina Vaasan kansainv�lisess� n�yttelyss�. Keh�ss� oli keskarivillis Nuca (Betty's mail Merlin) ja pk m�yr�koira Ruuti (Tulisalon Rudolf). Jenny osallistui Nucan kanssa junior handlerin sm-osakilpailuun. P�iv� venyi pitk�ksi, sill� villakoirat alkoivat heti aamulla, kun taas jh-kisa ja m�yr�koirakeh� k�ynnistyiv�t vasta kahden j�lkeen. Nucan tulos oli t�n��n AVO eri/1 ja hyv� arvostelu. Ruutille tulos puolestaan K�Y eri/2. Jh-tuomarina oli tanskalainen Tomas Rohlin ja kilpailijoita vanhempmassa ik�ryhm�ss� 26. Jennyll� ja Nucalla tuli s�hl�yst� p�yd�ll�, joten menestyst� ei t�st� kisasta irronnut.

Nuca PU-keh�ss�

Jenny ja Nuca Junior Handler -kilpailussa
10.4 Match Show Rovaniemell�
Rovaniemen k�ytt�koirat ry j�rjesti j�lleen m�ts�rin, t�ll� kertaa pitk�perjantaina. Osallistuimme "junnuihin" ja "sennuihin". Jennyn kaveri Katriina osallistui ensimm�iseen JH-kisaansa Santun kanssa vartin pikakurssin j�lkeen. Hyvinh�n se meni, tulokset n�et alla.

Jenny ja Cady JH 3 (11 osallistujaa)

Katriina ja Santtu JH 5

Vikke pentujen sinisten 2.

Jutta ja Santtu SH 3 (10 osallistujaa)
22.3 Match Show Rovaniemell�
Jenny k�vi treenailemassa RKK:n m�ts�riss�. Tuomareina toimivat Maria Koskinen (Kennel Sagaberran) ja Inga Savukoski. Junior handlerin vanhempien ik�sarjassa oli 7 kilpailijaa ja Jenny sijoittui toiseksi. My�s australianterrieri Vikke k�vi Jennyn kanssa harjoittelemassa keh�k�ytt�ytymist�. Pentuja oli kolmisenkymment� ja Viken sijoitus oli sinisten kolmas.
15.3 Tampere KV
K�vimme Tampereen inttin�yttelyss� perinteist�mme poiketen vain yhden p�iv�n reissulla. L�hdimme lauantai-iltana junalla ja palasimme seuraavana iltana takaisin pohjoiseen. Kokoonpano oli seuraava: Jenny, Jutta, Justus ja jh-koirana ess Milla. N�yttelyp�iv� alkoi tuntikausien odottelulla, sill� juna oli perill� ennen kuutta, n�yttelypaikka aukesi 7.30 ja ensimm�inen keh� alkoi vasta puolilta p�ivin. Justus viihtyi kyll� hyvin rautatieasemalla jututtamalla paikallisia laitapuolen kulkijoita...
Vihdoin toiminta alkoi osaltamme walesinspringereill�. Junnu-uroksissa Justus ja velipoika Rudi esiintyiv�t kahdestaan. Tuomarina toimi tanskalainen Helle Dan P�lsson. Justus sai toistamiseen laatuarvioksi hyv�. Arvosteluun voit tutustua t��ll�. Rudi sai tuloksen eh/1. Samanaikaisesti Jutan py�riess� keh�ss� Twitters-koirien kanssa, p��si my�s junior handler SM-osakilpailu k�yntiin. Kilpailun arvosteli Tuula Savolainen ja 14-17 -vuotiaiden ryhm��n oli ilmoittautunut 64 kisaajaa. Jenny oli Millan kanssa ensimm�ises� ryhm�ss� ja tuli poimituksi jatkoon. Parin tunnin p��st� kaikki jatkoon p��sseet, yhteens� 17, olivat selvill�. Jennylle ja Millalle ei hyv�st� suorituksesta huolimatta tullut sijoitusta.
Oli jo liian my�h�ist� ehti� iltap�iv�n junaan, joten p��timme j��d� "loppuun asti" ja l�hte� vasta kuuden junalla. P��simme esitt�m��n mukavia cockerspanielitytt�si� isoon keh��n Isbahan's -kennelin kasvattajryhm�ss�. Kiitos kaikille tutuille mukavasta n�yttelyp�iv�st�.


4.3 Candyn syntym�p�iv�
Candy on saavuttanut "aikuisi�n" t�ytt�en kaksi vuotta. Pentumaiset kolttoset ovat jo taaksej��nytt� aikaa ja laumamme pomo keskittyy ruokaan, mink� ik�v� kyll� huomaa my�s keskivartalolta. Iloinen pikku palleroisemme nauttii lokoisasta kotikoiran el�m�st��n ja palaa mahdollisesti my�hemmin kilpakentille.

27.2 Justuksen syntym�p�iv�
Justus pentuesisaruksineen t�ytt�� vuoden. T�st� se aikuistuminen alkaa! Poika on jo vakiinnuttanut jalannostamisen osaksi lenkkeily�, tosin merkkailusta ei ole viel� kyse... Alla kuvia syntym�p�iv�n lumisista leikeist�.



22.2 Match Show Rovaniemell�
Jenny k�vi m�ts�ilem�ss� Santun ja Justuksen kanssa Rovaniemen k�ytt�koirien m�ts�riss�. Justus p��si nyt viimeisen kerran pentuihin ja Santtu ensimm�ist� kertaa veteraaneihin kriittisten ik�rajojen ollessa 1 ja 7 vuotta. Justuksella oli alkuun liikaa virtaa ja innokkuutta, mutta esiintyminen parani loppua kohden. Tuloksena Justukselle sinisten pentujen nelj�s sija.
Santtu oli my�s innoissaan p��stess��n pitk�st� aikaa keh��n, mik� on kyll�kin Santun kohdalla ainoastaan suoritusta parantava asia. Santtu sijoittuikin veteraanien kolmanneksi. Junior handler -kilpailuun Jenny osallistui lainakoiralla, joka oli t�ll� keraa valkoinen ruotsinhirvikoira Jane. Kilpailu ei mennyt kaikilta osiltaan aivan putkeen, mutta voitto tuli kuitenkin!
Alla kotipihalla n�ps�tyt kuvat Justuksesta ja Santusta match show:n j�lkeen.


19.2 Toton syntym�p�iv�
Toto t�ytt�� 12 vuotta. Se on hieman rauhoittunut kastraation j�lkeen, mutta haluaa edelleen osallistua kaikkeen mit� ymp�rill� tapahtuu. Toto on el�inlaumassamme poikien kunkku, mutta Candy-prinsessan pomoteltavissa.
Alla pari tuoretta kuvaa 12-vuotiaasta.

31.1 Raahe ryhmis 5, 6 ja 8
Jutta ja Justus py�r�htiv�t kahdestaan Raahessa ryhm�n�yttelyss�. Welssit arvosteli Paula Rekiranta ja ilmoittautuneita oli n�yttelyn kokoon ja sijaintiin n�hden mukavat 16 koiraa. Justus esiintyi ainoana junioriuroksena saaden laatumaininnan hyv�. Suullisesti tuomari perusteli sinist� nauhaa suurinpiirtein n�in: "Koira on ik��n kuin kahdesta palasesta. Sill� todella hyv� uroksen p��, mutta runko on j��nyt kehityksess� j�lkeen. Mutta onhan n�in nuorella koiralla viel� aikaa." Kirjallisen arvostelun voi lukea t��lt�.
Olihan sininen nauha toki hienoinen pettymys, mutta n�yttelypaikalla tapasi mukavasti tuttuja ja Justuksen velipuolikin oli paikalla. Twitters Big Cadet Blue eli "Lukas" k�vi Jutan esitt�m�n� keh�ss� tuloksella AVO eh/2. Alla viel� muutama kuva Justuksen keh�suorituksesta.




10-11.1 Kajaani KV
Jutta ja Jenny matkasivat Kajaanin tammin�yttelyyn lauantaiaamuna mukanaan Candy ja Justus.
Lauantain ainoa ohjelmanumero oli Jennyn ensimm�inen JH-kisa 14-17 -vuotiaiden ik�ryhm�ss�.
Kilpailun tuomaroi Juha Palosaari ja osallistujia oli 22. Jennyn ja Candyn suoritus oli tasaisen hyv�, muttei riitt�nyt tuloksiin kovatasoisessa kilpailussa.
Sunnuntaiaamu alkoi welssikeh�ll�, jonka tuomari oli viimehetkell� vaihtunut. Juha Kareksen sijaan tuomarina toimi Laurent Pichard Sveitsist�. Justus k�ytt�ytyi t�ll� kertaa moitteettomasti ja pokkasikin toisessa virallisessa esiintymisess��n ensimm�inen ERI:ns�. Lis�� ilon aihetta toi luokkavoitto kolmen junnu-uroksen joukosta. Paras uros -luokassa Justus poimittiin kahdeksan parhaan joukkoon ja "sijoitettiin" kuudenneksi. Palkintoja ei riitt�nyt sinne asti, joten lopullinen tulos oli JUN eri/1. Arvostelun voit lukea t��lt�.
My�hemmin oli vuorossa junior handlerin SM-osakilpailu, jonka tuomarina toimi ex-junnu Titta Rusanen. Jenny sai kilpakoirakseen Millan, mik� taisikin olla hyv� valinta. Suoritus oli erinomainen ja Jenny selvisi kahdesta karsinnasta p��ssen 21 kilpailijasta aina 8 parhaan joukkoon. Alla kuva Jennyst� ja Candysta lauantaina, sek� Jennyst� ja Millasta sunnuntailta.
