Näyttelyharrastuksemme

Näyttelyt ovat olleet koko perheemme harrastus jo hyvin pitkään, vaikka harvemmin olemmekaan liikkeellä täydellä miehityksellä. Rovaniemi ei ole näyttelyitä ajatellen sijainniltaan kaikkein ihanteellisin asuipaikka. Reissuista tulee siksi yleensä hyvin pitkiä ja kalliita, mutta sitäkin mielenkiintoisempia.

Koirillamme alkaa olla valionarvot kasassa ja siksi puhtaita näyttelymatkoja tulee enää harvoin tehtyä niiden kanssa. Monta vuotta junior handler -kisat ovatkin suoneet loistavan tekosyyn pitkille matkoille. Vuodesta 2007 eteen päin Jenny on kuitenkin perheemme ainoa junnuikäinen, joten matkustamisen motiivit ovat vähentyneet. Avuksi näyttelykuumeeseen on siksi otettu "lainakoiria".

Matkat
Me tytöt (tässä tilanteessa Jutta ja Jonna) pääsimme ensimmäisiä kertoja keskenämme näyttelyreissuille yläasteikäisinä. Mukana tietenkin vaihteleva määrä kavereita sekä koiria. Ajokortittomina lappilaisina otimme luonnollisesti junan allemme, ellei tuttavalla ollut tarjota autokyytiä. Näyttelypaikat eivät valitettavasti useinkaan sijaitse juna-aseman tuntumassa, joten lisäajoneuvoiksi on otettu milloin taksia ja bussia, milloin jopa kävelty muutama kilometri.

Usein olemme tehneet yksipäiväisiä visiittejä, jolloin yöt on vietetty junassa. Kaksipäiväisten matkojen aikana olemme kokeilleet jos jonkinlaista majoitusta aina kaverin kodista asuntovaunuun ja hotelliin. Ruokailu on lähes aina hoidettu helposti hampurilaisbaarien ja take-away -ruokapaikkojen avulla. Hankaluuksiakin on koettu usein, yleensä kiireen ja suuren tavaramäärän yhdistyessä. Monesti olemme toivoneet omaa kuljettajaa raahatessamme reppuja, trimmipöytää, häkkejä, telttaa ym. pitkin kaupunkien katuja koiralauman vetäessä edellä :P Olemme varmasti olleet mieleenpainuva näky.

Reissukaverit
(tässä tärkeimmät, heistä esittelyjä myöhemmin)
Tiia + koirat Kevin, Wanda, Neala, Liana
Janika + koirat Milla, Ninni, Kasper
Janika ja Ninni

Janina + koira Mette

Reissukoirat
Nuca -keskarivillis (Betty's Mail Merlin)
Nuca

Sissi -jenkki (Little Life Truly n'Dreamy)
Sissi

Johku & Siiri -cairnit (Polar Paw Ailu & Polar Paw Aile)

Väiski -wss (Doniol Off The Record)
Väiski

Aku -wss (Fin mva Aku)
Aku

Pyry -tipsu
(Kans, Fin, Est, Lv, N, S, Pohj mva BALTV-06 LVV-07 Bendafeims Randy-Dandy)
Pyry

Ruuti -pk mäyris (Tulisalon Rudolf)
Ruuti
>